Tervetuloa meille!

Iin Puunjalostus Oy on vuonna 1962 perustettu perheyritys. 80-luvulla yritys siirtyi isältäni minulle ja tällä hetkellä mukana yrityksen toiminnassa ovat myös lapseni Arto ja Anne. Iin Puunjalostus Oy on siis perheyritys jo kolmannessa polvessa!

Pohjoissuomalainen, Iin kunnassa sijaitseva tehdas valmisti alun perin ikkunoiden ja ovien lisäksi mm. keittiönkaappeja ja väliovia. 90-luvun alussa päätimme kuitenkin keskittyä ydinosaamiseemme, eli ikkunoihin ja oviin.

Tällä hetkellä työllistämme 25 henkeä ja toimintamme kattaa koko maan. Vahvasta kasvusta huolimatta olemme halunneet säilyttää pienen perheyrityksen arvot; Tarjoamme asiakkaillemme yksilöllistä palvelua ja laadukkaita mittatilaustyönä valmistettuja tuotteita kaikenlaisiin kohteisiin. Meille on tärkeää, että asiakkaillamme on vain hyvää sanottavaa meistä ja sen eteen työskentelemme jokaisena päivänä vuodessa.

Tervetuloa tutustumaan tuotteisiimme sivuillamme tai suoraan tehtaallamme Iissä!

Pertti Jurvakainen
Toimitusjohtaja